Syssyn saldo

Ja niin käy loma lähestymään, jopa Eikalle. On ollunna pitkä ja kivirekinen syssy.
Erikoispetakooki huokaa. Miten nii onnii ollu vauhtia ja vataaleja hetkiä, ihan joka päivälle.
Noh, Eikka päättää summata syssyn tärkiää tunnistoa, jotta nähhään ettei se Eikka oo vuan kattoon räkinä. Se ov vaikiaa olla erikoispetakookikko, etes laitoksen armosta.

Eikka ku onnii tämmöi osa- aikalusmu, ni se tekkeepi petakookin hommoo 14 tuntia viikossa, Eikan laskuopilla sillä saahaan pauttiarallaa kakssattookuuskytäkuustuntia syssyn mittaan.
Poissa Eikka on ollunna 16 tuntia, elikkäs kolome päivää. Sen on Eikka oppinu, et sairaana ei töihin tulla, vasitenki jos on nii kova mikreeni ettei mittään näjekään tai hirviä ripuli, nii.

Rakkaita lapsukaisia Eikka on valvonu välitunneila 760 minuuttia, elikäs noin äbaut kolomettoista tuntia.
Kahavia on tullu ryystettyä litra viikossa, eli 19 litraa.

Erikoispetakookin titaktiikkaa ja mielikuvaoppimisen niksejä Eikka miettii nii unissaanki, et kovalevy pyörii 24/7. Unettomia öitä työn puolesta on syssyn mittaan tullu valvottua ainaki 100 tuntia.

HOJKS- palaveerausta ynnä muita petakookisia asijakirjuutuksia on Eikka istuna perheitten keralla yhreksän tuntia. Asijakirjootuksia Eikka o hinkannu Wilmassa saman verran ja sitte hoidellu papiirit kansliaan ja laitellu mapit kuntoon, siihen on mänt muutama tunti lissää. Elikkäs n. 20h siihen on mänt, yli yks Eikan opetusviikko.

Sitä himputin YT- aikaa oli syssyllä määräyksellä 57 tuntia.
Kaikkine kokouksineen ja juhlajuttuineen sekä OnniOrvokin ja Hilma - Petterin tappeluitten selvittämisten sekä vanhempien yhteyvenottojen kera Eikka o YTaikaillut 94 tuntia noin suunnilleen ja ehkäpä.

Ei oo ihme , että on takki tyhjä.
Ei oo häävii olla osa- aikaeläkkeellä lihassairauven takia, ei auta erikoispetakookia. Hommat ne on hoieltava, sano.

Mitenkä mahtaa jaksella tässä kohtaa normiväki, joka opettaa tavalliset tuntimäärät eikä saa kotona rauhassa laatia petakookisia asjakirjoja vapaa-aamuinaan maanantaina tai perjantaina.

Mahtaapi vintti jo kolista tyhjyyttään, Eikalla ainakin.
Kuha on illalla juhlat juhlittu, ottaapi Eikka sen lögin ja istuupi sohvalle.

Nousee siitä sitten loppiaisen jälkeen uuteen koitokseen. Sano.

On se epeli...

Eikkaa mietityttää. On askarruttanut jo kauan. Miteenni onkii, et omat oppilaat ovat aina olleetki Eikan völjyssä nii nätisti, mitä ny siinä sivussa hieman venkoilleet, mutta keskimäärin.

Eikäkö Eikal ku on se lusmutauti, ni se tekkeepi töitään ennää kolme päivää viikossa. Sillon niinku oppilaat vapautuupi venkoilemaan oikee urakalla ku Eikka on poissa.

Kerrannii ohjasivat epelit sijaista, et etkö sää ymmärrä lainkaan. Eikka sanoo meille aina joka aamu hirmu lempeesti. et H I L J A A munapäät!

Sijainen sitä Eikalle ihmetteli myöhemmin. Eipä tienny kui suuri Kummelifani Eikka o. Pittääpi olla ajan hermolla, kattoo kaiken maaliman juutuppit ja huumoriohjelmat, että ossoopi viihyttää nuorisoo, tarvittaessa.

Ei se Eikka mikkään silimänpalvoja oo. Siinä seisoopi rivissä isompiki finniohta, ku Eikka nii päättää. Saapi sitä huumoria siinä apuna käyttää, ei se erikoispetakookin homma nii vakavoo ou.
Eikka ei ylleensä ihtestään tee sen suurempaa numeroo. On vaa ja hönkii veng suita ympärilleen.
Ja soitteleepi sitä pinkiponkiääntä. Siinä kuule alkaa silmäkulma oieta pahemmaltaki karvanaamalta.

Kerrannii Eikka yhtä erikoispetakokiikan helmeä houkutti istumaan muilta kansankynttilöiltä saamiaan istuntoja. Niitä jälki-istuntoja. N O H, heppu hiilty siinä ja hiihti käytäviä pitkin ja päästeli lärvistään kaiken maailman sontasanastoa. Eikka ootteli aikansa ja vundeeras.

Heppinen oli jättäny ärjyspäissään takin ja kengät naulakkoon. No, Eikka päätteli, ettei tuo hankeen lähtis sukkasiltaan kummiiskaa, ehkä, nappas rytkyt völjyyn ja jätti oveen lapun...ja läks.

Kohta tää hönkivä ja hieman hämmentyny korstoke tulee sinne istuntoaulaan ja röhkii Eikalle jotain rotsista ja tänne se,,, Eikka se ottaapi lempeimmän äänialansa käyttöön ja tuumaa: Kuules ny, et sää taho että sull on kohta näitä turhia istuntoja enemmän ku laki sallii, kotona oottelee äippä, makaroonilaatikko ja uusin fallout 4, et jos ny vaan istuisit tänään vaik tunnin. Mää täs oottelen sun kans valvojaa ja kerron päivän minuutit, niitä on kuuskyet kappalet, sen ajan vaiks höngit.

Nii jäi korstoke istuntoon ja Eikalle hyvä mieli, ei tarvinnu enää erikoispetakookin juoksennella pitkin koulua ehtimässä istuntolaisia. Konstit o monet, sano, ja erikoispetakookilla useat.

Lusmuilua

Ku Eikka oli pieni, ni sil aina kintut sojotti minne sattu. Sit se oli ain rähmälläns joka paikas ja polvet mustina. Liikuntatunneil se aina yritti parhaansa, mut pieleen meni. Lusmuks sitä ain pilkattii, ku ei se osannu, oppinu tai jaksanu. Käsiala oli iha karmeeta eikä se oppinu ikin ees virkkaa.

Petakokian laitokselki liikuntatieteen tirehtööri, oikee kuperkeikkamaisteri, ihmetteli kovaan ääneen sen Eikan surkeaa ponnistusvoimaa ja yritti kaikin keinoin saada sen nöyrtymään ja luopumaan liikunnan erikoistumisesta. Eikka-piru ei antanu periks. Ja jatko reenaamist.

Sen naapurin täti kysy jossai vaihees et onks Eikka juoksija ammatiltaan, ku o ain lenkkipolul. Juu, oommää, kiinnijuoksija, tuumas erikoispetakooki.
Sisuunnuttuaan se Eikka juoks viel henkihieveris puolmaratooni, mut siihen loppus.

Eikal o LOSMoN, juu-ei oo pankkilosvo, eikä lusmukaan, vaik aina o niin väitetty. Se on motoneuronisairaus. Pohjois-Karjalast. Ihme ku on. Eikka ei o nähny Pohjois-Karjalaa ku veispuukis kavereitten lomakuvissa. Mut silti o, suomalaine erikoisuus. Syö lihakset ja jättää luut. Käjet ja kintut o koppurat ja kankeet, eivät taivu, ja liike muistuttaa uhkaavasti pakkosyötety ankan vaappumist, tai Ahtisaarta. Ei pahal.

Eikka o oppinu yhen asian. Se ei ikinä arvostele. Se ei sano lapsel, joka ei uskalla kuperkeikkaa tehä, et oot lusmu ja laiska vaa. Jos ei osaa hyppiä yhel jalal, ni se lohduttaa, et ei Eikkakaa enää.
Jos luistelu o kaameeta, ni tehää jotai muuta sit.
Köllötellää vaiks patjoil ja kuunnellaa pinkiponkiääniä, rentoutellaa vaa ja henkitellää. Yhes.
Eikä se kiukuttele, jos o huano käsiala, Eikka ohjaa sit koneel kirjottaa. Ku ei itekää käsin jaksa ku kaks lausetta. Si kramppaa ja lujasti. Virkkauksest puhumattakaa.

Sen o Eikka omast sairaudest oppinu, ettei voi. Kukaan voi tietää, jos sil lapselki o joku lusmu siel geeneis vaanimas valmiiks, hautumas ja oottamas et millo hyäkkää. Ja vaiks ei olis, ni voi olla henkistä plaatua se losvo, joka on jo piäne ihmise alun lannistanu lyttyy.

Eikka sanoo, et katotaas, mistä sää tykkäisit, ja mennääs kokeilee yhes vaik tätä toista plaatua välil.
Eikä aina pidä sitä liikuntaa nii otta rypys ja hampaa irves harrastaa. Son kivaa, luulis. Ja opiskelu muuteski. Ei sitä tartte elämän läpitte hönkiä ilman iloa ja empatiaa, nii.

Jos Eikka jotain toivois ni se haluis viel joskus sanoo sille kuperkeikkamaisterille ja petakookille ja junppamaikalle, et emmää ollu koskaa lusmu, oon LOSMoN.
Jos sattuis vastaan tulee...vaiks rollan kanssa.