Ku Eikka oli pieni, ni sil aina kintut sojotti minne sattu. Sit se oli ain rähmälläns joka paikas ja polvet mustina. Liikuntatunneil se aina yritti parhaansa, mut pieleen meni. Lusmuks sitä ain pilkattii, ku ei se osannu, oppinu tai jaksanu. Käsiala oli iha karmeeta eikä se oppinu ikin ees virkkaa.
Petakokian laitokselki liikuntatieteen tirehtööri, oikee kuperkeikkamaisteri, ihmetteli kovaan ääneen sen Eikan surkeaa ponnistusvoimaa ja yritti kaikin keinoin saada sen nöyrtymään ja luopumaan liikunnan erikoistumisesta. Eikka-piru ei antanu periks. Ja jatko reenaamist.
Sen naapurin täti kysy jossai vaihees et onks Eikka juoksija ammatiltaan, ku o ain lenkkipolul. Juu, oommää, kiinnijuoksija, tuumas erikoispetakooki.
Sisuunnuttuaan se Eikka juoks viel henkihieveris puolmaratooni, mut siihen loppus.
Eikal o LOSMoN, juu-ei oo pankkilosvo, eikä lusmukaan, vaik aina o niin väitetty. Se on motoneuronisairaus. Pohjois-Karjalast. Ihme ku on. Eikka ei o nähny Pohjois-Karjalaa ku veispuukis kavereitten lomakuvissa. Mut silti o, suomalaine erikoisuus. Syö lihakset ja jättää luut. Käjet ja kintut o koppurat ja kankeet, eivät taivu, ja liike muistuttaa uhkaavasti pakkosyötety ankan vaappumist, tai Ahtisaarta. Ei pahal.
Eikka o oppinu yhen asian. Se ei ikinä arvostele. Se ei sano lapsel, joka ei uskalla kuperkeikkaa tehä, et oot lusmu ja laiska vaa. Jos ei osaa hyppiä yhel jalal, ni se lohduttaa, et ei Eikkakaa enää.
Jos luistelu o kaameeta, ni tehää jotai muuta sit.
Köllötellää vaiks patjoil ja kuunnellaa pinkiponkiääniä, rentoutellaa vaa ja henkitellää. Yhes.
Eikä se kiukuttele, jos o huano käsiala, Eikka ohjaa sit koneel kirjottaa. Ku ei itekää käsin jaksa ku kaks lausetta. Si kramppaa ja lujasti. Virkkauksest puhumattakaa.
Sen o Eikka omast sairaudest oppinu, ettei voi. Kukaan voi tietää, jos sil lapselki o joku lusmu siel geeneis vaanimas valmiiks, hautumas ja oottamas et millo hyäkkää. Ja vaiks ei olis, ni voi olla henkistä plaatua se losvo, joka on jo piäne ihmise alun lannistanu lyttyy.
Eikka sanoo, et katotaas, mistä sää tykkäisit, ja mennääs kokeilee yhes vaik tätä toista plaatua välil.
Eikä aina pidä sitä liikuntaa nii otta rypys ja hampaa irves harrastaa. Son kivaa, luulis. Ja opiskelu muuteski. Ei sitä tartte elämän läpitte hönkiä ilman iloa ja empatiaa, nii.
Jos Eikka jotain toivois ni se haluis viel joskus sanoo sille kuperkeikkamaisterille ja petakookille ja junppamaikalle, et emmää ollu koskaa lusmu, oon LOSMoN.
Jos sattuis vastaan tulee...vaiks rollan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti