Onnesta.
On vihdoin talviloma.
Ei tarvia kuikuilla wilmaa kylmä rinki takamukses joka ilta.
Vastailla vanhempien viesteihin ja jälleenlähetellä niitä johtoimmeisille.
Ilmootella huolesta hoitotahoille.
Miettiä et minkä taas unohti.
Arkipäivät kulkoo jotennii samal viisii.
Luokas o oltava ensin ja kuulostella eteiseen, et millä mielel sitä tullaan kouluun.
Tavallisesti Eikka oottaa eteises, ko siin syntyypi jo aamun ekat konhvliktit.
Ko nälkäset ja väsyneet kohtaa.
Sit pittää olla silmä tarkkana ku survouuttaan luokkaan, kaik kymmene yhtä aikaa samast reiäst.
Penaalit ko kaivetaa esiin, ni siinä alkaa semmonen kumiheittelykimara, jot ei o nähty, ellei Eikka ehi ensin jottai terapeuttist leikkiä siihe lykätä.
Jos ei oo kaikil kirjaa, ni eipi voi Eikka lähtiä monistelemaan, olis katastrompin ainekset käsis ja kohilla.
Niillä mennää, mitä o.
Eikka siin sit päivä mittaa opettaapi asioi, luennoi taas käytöskukkasista ja huamaavaisuurest, iha väsyksii asti.
Onneks o monensorttia oppijaa.
Yks piirtelee pulpettii, toinen piikittää ihtiään kynällä. Kolmas huutaa nälkäänsä ja neljäs ottaa torkut.
Viies viskoo niitä papertolloi ja kuminpalasii. Kuues kurmoottaa seittemättä. Kasi, ysi ja kymppi yrittää opiskella ja huutavat muille et hiljoo!
Välil Eikkaki pyörittellöö vaa silmiään ja ihmettellöö.
Ko ei riitä enerkiat ennää muuhun.
Onneks o loma.
