Syssyn saldo

Ja niin käy loma lähestymään, jopa Eikalle. On ollunna pitkä ja kivirekinen syssy.
Erikoispetakooki huokaa. Miten nii onnii ollu vauhtia ja vataaleja hetkiä, ihan joka päivälle.
Noh, Eikka päättää summata syssyn tärkiää tunnistoa, jotta nähhään ettei se Eikka oo vuan kattoon räkinä. Se ov vaikiaa olla erikoispetakookikko, etes laitoksen armosta.

Eikka ku onnii tämmöi osa- aikalusmu, ni se tekkeepi petakookin hommoo 14 tuntia viikossa, Eikan laskuopilla sillä saahaan pauttiarallaa kakssattookuuskytäkuustuntia syssyn mittaan.
Poissa Eikka on ollunna 16 tuntia, elikkäs kolome päivää. Sen on Eikka oppinu, et sairaana ei töihin tulla, vasitenki jos on nii kova mikreeni ettei mittään näjekään tai hirviä ripuli, nii.

Rakkaita lapsukaisia Eikka on valvonu välitunneila 760 minuuttia, elikäs noin äbaut kolomettoista tuntia.
Kahavia on tullu ryystettyä litra viikossa, eli 19 litraa.

Erikoispetakookin titaktiikkaa ja mielikuvaoppimisen niksejä Eikka miettii nii unissaanki, et kovalevy pyörii 24/7. Unettomia öitä työn puolesta on syssyn mittaan tullu valvottua ainaki 100 tuntia.

HOJKS- palaveerausta ynnä muita petakookisia asijakirjuutuksia on Eikka istuna perheitten keralla yhreksän tuntia. Asijakirjootuksia Eikka o hinkannu Wilmassa saman verran ja sitte hoidellu papiirit kansliaan ja laitellu mapit kuntoon, siihen on mänt muutama tunti lissää. Elikkäs n. 20h siihen on mänt, yli yks Eikan opetusviikko.

Sitä himputin YT- aikaa oli syssyllä määräyksellä 57 tuntia.
Kaikkine kokouksineen ja juhlajuttuineen sekä OnniOrvokin ja Hilma - Petterin tappeluitten selvittämisten sekä vanhempien yhteyvenottojen kera Eikka o YTaikaillut 94 tuntia noin suunnilleen ja ehkäpä.

Ei oo ihme , että on takki tyhjä.
Ei oo häävii olla osa- aikaeläkkeellä lihassairauven takia, ei auta erikoispetakookia. Hommat ne on hoieltava, sano.

Mitenkä mahtaa jaksella tässä kohtaa normiväki, joka opettaa tavalliset tuntimäärät eikä saa kotona rauhassa laatia petakookisia asjakirjoja vapaa-aamuinaan maanantaina tai perjantaina.

Mahtaapi vintti jo kolista tyhjyyttään, Eikalla ainakin.
Kuha on illalla juhlat juhlittu, ottaapi Eikka sen lögin ja istuupi sohvalle.

Nousee siitä sitten loppiaisen jälkeen uuteen koitokseen. Sano.

On se epeli...

Eikkaa mietityttää. On askarruttanut jo kauan. Miteenni onkii, et omat oppilaat ovat aina olleetki Eikan völjyssä nii nätisti, mitä ny siinä sivussa hieman venkoilleet, mutta keskimäärin.

Eikäkö Eikal ku on se lusmutauti, ni se tekkeepi töitään ennää kolme päivää viikossa. Sillon niinku oppilaat vapautuupi venkoilemaan oikee urakalla ku Eikka on poissa.

Kerrannii ohjasivat epelit sijaista, et etkö sää ymmärrä lainkaan. Eikka sanoo meille aina joka aamu hirmu lempeesti. et H I L J A A munapäät!

Sijainen sitä Eikalle ihmetteli myöhemmin. Eipä tienny kui suuri Kummelifani Eikka o. Pittääpi olla ajan hermolla, kattoo kaiken maaliman juutuppit ja huumoriohjelmat, että ossoopi viihyttää nuorisoo, tarvittaessa.

Ei se Eikka mikkään silimänpalvoja oo. Siinä seisoopi rivissä isompiki finniohta, ku Eikka nii päättää. Saapi sitä huumoria siinä apuna käyttää, ei se erikoispetakookin homma nii vakavoo ou.
Eikka ei ylleensä ihtestään tee sen suurempaa numeroo. On vaa ja hönkii veng suita ympärilleen.
Ja soitteleepi sitä pinkiponkiääntä. Siinä kuule alkaa silmäkulma oieta pahemmaltaki karvanaamalta.

Kerrannii Eikka yhtä erikoispetakokiikan helmeä houkutti istumaan muilta kansankynttilöiltä saamiaan istuntoja. Niitä jälki-istuntoja. N O H, heppu hiilty siinä ja hiihti käytäviä pitkin ja päästeli lärvistään kaiken maailman sontasanastoa. Eikka ootteli aikansa ja vundeeras.

Heppinen oli jättäny ärjyspäissään takin ja kengät naulakkoon. No, Eikka päätteli, ettei tuo hankeen lähtis sukkasiltaan kummiiskaa, ehkä, nappas rytkyt völjyyn ja jätti oveen lapun...ja läks.

Kohta tää hönkivä ja hieman hämmentyny korstoke tulee sinne istuntoaulaan ja röhkii Eikalle jotain rotsista ja tänne se,,, Eikka se ottaapi lempeimmän äänialansa käyttöön ja tuumaa: Kuules ny, et sää taho että sull on kohta näitä turhia istuntoja enemmän ku laki sallii, kotona oottelee äippä, makaroonilaatikko ja uusin fallout 4, et jos ny vaan istuisit tänään vaik tunnin. Mää täs oottelen sun kans valvojaa ja kerron päivän minuutit, niitä on kuuskyet kappalet, sen ajan vaiks höngit.

Nii jäi korstoke istuntoon ja Eikalle hyvä mieli, ei tarvinnu enää erikoispetakookin juoksennella pitkin koulua ehtimässä istuntolaisia. Konstit o monet, sano, ja erikoispetakookilla useat.

Lusmuilua

Ku Eikka oli pieni, ni sil aina kintut sojotti minne sattu. Sit se oli ain rähmälläns joka paikas ja polvet mustina. Liikuntatunneil se aina yritti parhaansa, mut pieleen meni. Lusmuks sitä ain pilkattii, ku ei se osannu, oppinu tai jaksanu. Käsiala oli iha karmeeta eikä se oppinu ikin ees virkkaa.

Petakokian laitokselki liikuntatieteen tirehtööri, oikee kuperkeikkamaisteri, ihmetteli kovaan ääneen sen Eikan surkeaa ponnistusvoimaa ja yritti kaikin keinoin saada sen nöyrtymään ja luopumaan liikunnan erikoistumisesta. Eikka-piru ei antanu periks. Ja jatko reenaamist.

Sen naapurin täti kysy jossai vaihees et onks Eikka juoksija ammatiltaan, ku o ain lenkkipolul. Juu, oommää, kiinnijuoksija, tuumas erikoispetakooki.
Sisuunnuttuaan se Eikka juoks viel henkihieveris puolmaratooni, mut siihen loppus.

Eikal o LOSMoN, juu-ei oo pankkilosvo, eikä lusmukaan, vaik aina o niin väitetty. Se on motoneuronisairaus. Pohjois-Karjalast. Ihme ku on. Eikka ei o nähny Pohjois-Karjalaa ku veispuukis kavereitten lomakuvissa. Mut silti o, suomalaine erikoisuus. Syö lihakset ja jättää luut. Käjet ja kintut o koppurat ja kankeet, eivät taivu, ja liike muistuttaa uhkaavasti pakkosyötety ankan vaappumist, tai Ahtisaarta. Ei pahal.

Eikka o oppinu yhen asian. Se ei ikinä arvostele. Se ei sano lapsel, joka ei uskalla kuperkeikkaa tehä, et oot lusmu ja laiska vaa. Jos ei osaa hyppiä yhel jalal, ni se lohduttaa, et ei Eikkakaa enää.
Jos luistelu o kaameeta, ni tehää jotai muuta sit.
Köllötellää vaiks patjoil ja kuunnellaa pinkiponkiääniä, rentoutellaa vaa ja henkitellää. Yhes.
Eikä se kiukuttele, jos o huano käsiala, Eikka ohjaa sit koneel kirjottaa. Ku ei itekää käsin jaksa ku kaks lausetta. Si kramppaa ja lujasti. Virkkauksest puhumattakaa.

Sen o Eikka omast sairaudest oppinu, ettei voi. Kukaan voi tietää, jos sil lapselki o joku lusmu siel geeneis vaanimas valmiiks, hautumas ja oottamas et millo hyäkkää. Ja vaiks ei olis, ni voi olla henkistä plaatua se losvo, joka on jo piäne ihmise alun lannistanu lyttyy.

Eikka sanoo, et katotaas, mistä sää tykkäisit, ja mennääs kokeilee yhes vaik tätä toista plaatua välil.
Eikä aina pidä sitä liikuntaa nii otta rypys ja hampaa irves harrastaa. Son kivaa, luulis. Ja opiskelu muuteski. Ei sitä tartte elämän läpitte hönkiä ilman iloa ja empatiaa, nii.

Jos Eikka jotain toivois ni se haluis viel joskus sanoo sille kuperkeikkamaisterille ja petakookille ja junppamaikalle, et emmää ollu koskaa lusmu, oon LOSMoN.
Jos sattuis vastaan tulee...vaiks rollan kanssa.

OPSista heijaa!

Jaa-a. Täsä on tullu toimittua petakookina jokunen vuosi. Sellaasta vuotta ei ole ollu, ettei jotain innovoida, aktivoida tai amputoida.
Vierivä kivi ei sammaloidu, mutta voi karahtaa kipeästi nilkoille. Pitkässä juoksussa on tullu useamman kerran mietittyä lapsia, pesuvesiä ja sen sellasia...

Nooh...töisähän täälä vaan ollaan ja päivä kerrallansa, sano.

Armon vuonna 1994 tapahtui jotain historiallista: oppilaitokset saivat itse tehdä koulukohtaiset opetussuunnitelmat. Voi hyvänen aika sentään sitä kohinaa, konsultteja ja fläppitaulujen rahinaa, puhumattakaan tuohuksilla poltetusta liikuntasalin lattiasta.
Jos tuosta ajasta jotain muistaa, ni sen lattiapalon ihan varmasti, OPS-työstä en oo ihan nii varma...

Tuli siinä opetettua kymmenisen vuotta, oppilaat oppi ja töitäkin tehtiin, ihan niinko ennenki.

2004 tuli taas uudet kohinat korviin, uusi opetussuunnitelma. Roskiin lentivät vanhat tuohusajan muistot, nyt tuli ohjaus ylhäältä. Pilkkua myöden oli luettava uutta raamattua, pienellä präntillä ja paksukin tuo oli kuin mikä. Loppuviimein oli liimattu täyteen keltaisia lappusia, kun mistään ei meinannut oikiaa kohtaakaan löytää. Siellä oli määritelty liikunnassakin vasemman pikkuvarpaan asento..sitä hyvää osaamista varten.

Tuli siinä taas opetettua kymmenen vuotta ja taas tehtiin töitä, ihan niinko ennenki.

Vuonna 2014 tuli taas uutta putkeen...juu-u...sitä samaahan tuo taas on, uudella kuorrutuksella.
Nyt oppilaat saavat itsenäisesti työstää tietojaan tietotekniikkaa käyttäen, vertaisarvioiden ja ryhmäohjauksen tuella ja...ja...ja...

Tämä kone alkaa käydä joko hitaalla tai sitten tässä on taas semmonen bon voyage- tunne, siis että mä oon kokenu tän joskus aikaisemminkin.

Ja sitten me taas tehdään töitä. Ihan niinko ennenki.

2024 onki sitte taas toinen juttu...

Hyvää kehittämisiltapäivää!

Olettekos koskaan miettineet työvuosienne aikana, mihin kaikkia niitä voimavaroja on tuhlattu, jotka on käytetty työyhteisön kehittämisiltapäiviin?

Ensin vedät 4.10.1993 semmoset päiväperformanssit luokassa ettei parempaa oo nähty sitten James Potkukelkan, hiihdät henkihieverissä henkilöstötilaan hakemaan kupillisen kahvinkeittimen karheuttamaa tervaa ja muistat...
E I  H E L V A T A....
Tänään on työyhteisön kehittämisiltapäivä...neljätoistakolmekymmentä viiva seittemäntoista ja kakskytäkolme ainaski...parhaaseen päiväuniaikaan..

Karkuun et enää pääse, koska sinut on jo nähty, rehtori tuli juuri keittämään tuoretta kahvia ja kujertamaan siihen jotain tuoreesta pullasta sun muuta...

Työyhteisökonsultit Hertta- Annikki ja Mauri- Antero kasailevat jo fläppitaulujaan ja muuta rekvisiittaa ruokalaan. Tärisevin jaloin yrität paeta taaimpaiseen pöytään, mahdollisesti sen alle.

T Ä N N E vaan rohkeasti, konsultit huikkaavat. Aloitamme yhteisellä meditaatiohetkellä Kumbayan ja tuohusten kera, tänne vaan piiriin...

Siinä sitten seisoskelet valuva tuohuskynttilä kourassa koristen jotain Kumbayan tapaista. Suret vastalakattua lattiaa, joka tahriutuu taliin.

J A sitten, yhteisöllisyyden merkiksi, palavat tuohukset viedään piirin keskelle....no eihän siinä tartte olla ees erikoispetakooki älytäkseen et kohta siinon ruokalan lattialla keko palavaa ja sulavaa tuohusta...ei mee ku pauttiaralla kakskytäkolme sekkaa ja siinon allaspalo valmiina...

Alkujärkytyksen perästä siirrytään sitten ryhmiin, jotka on jaettu horoskooppimerkkien ja keskimmäisen nimen loppukirjaimen mukaan. Tavoitteena on miettiä koulun arjen visiota ja missiota tulevaan...Vastaukset voi sitten koota näille fläppitauluille, tehkää vaikka semmonen maindmäppi...
Sitten niitä missioita ja visioita vatvotaan koko lukuvuosi ja kummiski tehään just niinku ennenki.

Sama juttu joka hemmetin vuos, aina jotai visioo, vääntöö, kääntöö, opsii, popsii ja hopsii ja hapsii ja kaiken maailman höpsii...

Fläppitaulun tilalle tulee 9.11.2015 vaa pilvipalvelu ja kuukkelidraivi, kynttilöit ei, onneks, saa enää polttaa koulussa, ja konsultit o Virva- Jessica ja Höndepönde..Kyssärit kootaan Kahuutille ja maindmäppi poppletille, jos sattuu olee aipädi mukana. Sit kaikki kootaan draiviin ja venataan sinne lisäkommenttei. Sit ku niit ei tuu, ni kummiski tehään just niinku ennenki.

Ainii ja ne ryhmät jaetaan lempivärin ja kengännumeron mukaan.

Työrauhasta

Hei sun heiluvilles!

Näin ennen jouluaikaa alkaa tämäkin erikoispetakooki kaivata työrauhaa elämäänsä.
Työrauhaa jatkuvista henkilöstökokouksista, tiimipalavereista ja etenkin joulujuhlasuunnitteluiltapäivistä. H U H!
Ettäkö mitä yhteislauluja lauletaan, kuka säestääpi, kuka kopioi liian pienellä präntillä yhteislaulut ja heijastaa ne sinne valkokankaalle. Kuka painaapi sitä naappia, jotta se kangas laskeutuupi.
Kuka laittaa lappuset tuolirivien päihin, ettei ispät ja äippäset istu oppilaiden paikalle ja sit lähe tuhisten takariviin kännyköitä räpläämään ja Keekkiä kuuntelemaan kesken Enkeli taivaan...

Nii-i. Kuka tekee ohjelmajärjestyksen ja pakottaapi pikkulapset esittämään tonttutanssia.
Millä estät yläkoululaisia soittamasta yllätys- PUNK-versiota kappaleesta Heinillä härkien, pienoisten sananmuunnosten kera...
Kuka sanoopi yläkoulun tyttölöille, että tanssiesityksessä pittää olla jonninlaiset vaatteet päällä, ei pelkät alusvaatteet...

Viime keväänä oltiin parillisia luokkia ja kevätjuhlanakki napsahti, nyt ollaan parittomia, ja eiku viuhuupi taas. Minkä tähen ei voi vaan toivotella hyviä jouluja ja antaa sen herkkupussin matkaan?

V A I puuron...vai pussin...ja kuka sen puuron keittää...ja mitä sinne pussiin laitetaan? Ja työntääkö pikku Matti- Orvokki tänäkin vuonna ne satsumat ystävien kera liikkasalin poikien vessan pönttöön: Sitte loppiaisen jälkeen siivotaan vesivahinkoja. Vai pitäskö sittenki torttuja tehä, vai jäätelöt antaa matkaan....vai ne pussit...puurot...

Ja kuka jaksaa istua senkin Jani-Petterin vieressä, joka koko ajan huutelee, että  H Ö Ö..ihan p***kaa ohjelmaa, missä on Keekki...ja sen Mika- Anteron, joka potkii tuolisi selkää kaikkien kolmen joulujuhlan ajan, koska olet valvojana ja Mika- Antero esiintyy siinä Heinillä Härkien potpurissa...

Miksi, oi miksi...minä vaan kysyn, Kahdenkymmenenkolmen vuoden jälkeen, eikä mtn ole opittu. Sama laulu joka palaverissa, joka vuosi. Minäpä monistan itsestäni kokovartaloEikan, joka istuu siellä kaiken keskellä ihan hiljaa, Menen vaikka glögille.

Mahistaa!

Markan Eikkaa mahistaa, ahistaa marraskuussa.
Pää on raskas ja sumuinen, mieli apea.
Huppupäät nuokkuvat pulpeteissaan,
Eikka yrittää pelastaa tilannetta soittamalla erikoispetakokiikan luonteelle sopivaista rentousmusiikkia.
Perhana, kun alkaaa nukuttaa.

Eikkaa hatuttaa. Illat ovat menneet petakookisten asiakirjain parissa. Eikka on runoillut niihin sellaisia korulauseita, että itse kaima, Leikan Eikka, kalpenis.
Siltikään ei huvita.

Eikka on keliaakikko, laktoosi-intolerantikko ja erikoispetakookikko.
Eikalla on periytyvä lihassairaus, jota esiintyy vain Suomessa.
Juu-u. On lottovoitto syntyä Suomeen.

Eikalla on ylipainoa ja pakeneva hiusraja.
Asuntolainaa ja kahden kissan yksinhuoltajuus.

Eikan veli on diplomi-insinööri ja sisko neurokirurgi. Äiti on pettynyt.

On Eikka yrittänyt miettiä, että on se Martti Ahtisaarikin ollut kansankynttilä, ja presidentti.

Olis Eikastakin neuvottelijaksi. Tänäänkin sai Martti-Eskon jättämään lautaseltaan kymmenisen ylimääräistä lihapullaa pois.
Olis ollu lööppiainesta.
Aamusella sai Minna- Henriikan lukemaan pitkästä aikaa ääneen, mitä jos oli Keekkiä, luki silti.
Meni melkein oikein.
Laittoi wilmaan viestiä, että osallistui aktiivisesti opetukseen.

Illalla Eikka ruokki kissat ja söi kiusallaan palan ruisleipää.
Olis jotain vauhdikkaampaa tekemistä, petakookisten asiakirjojen lisäksi.
Eikalla.

Markka Eikka muistelee

Heippahdus ja tervehdys!

Markka Eikka, Helsingin Yliopiston ja erkkapedalaitoksen armosta erityisopettaja jo vuodesta 2002.

Viidenkympin ja viiltävän väsymyksen välistä hän värisyttelee pedakookisia tuntosarviaan pitkin maakuntia ja mietiskelee maailman menoa, etenki erityisopetuksen näkökulmasta. Jos ei sulla viisari värähdä, ni älä oo millänskää, Eikalla ei senkä vertaa.

Viime aikoina Eikka o mietiskelly seuraavaanlaisia eikä o vieläkään tolokkua saanu:
Miksi, oi miksi, hyvät kolleekat, pitää lapsukaisten oppitunnilla nuokkua huput päässä kuin Korvatunturilta karanneet viimevuotiset tonttu-ukot juhlaviikkojen jälkeen?
Eikäkö ne kotona saa nukkua tarpeeks vai onko niillä sen sortin ahistus menossa, että pää pitää survoa sinne hupparin syvvyykksiin, kuin strutsin kuuppa hietikkoon.
Kerran sitä Eikka taas ihmetteli, ku kaveri nukkua tohotti pää piilossa siinä etupenkissä.
Eikka meinas ensin jannun tyrkätä siitä tuolista, mutta sitten nosti erikoispetakooki päätään jostain syvyyksien syövereistä, ehkäpäs pauttiaralla sieltä vuodelta 2002.

Komentoorauksen sijaan Eikka ei sanonutkaan mitään, kävi vaan pötkölleen siihen keskelle luokkahuoneen plaattiaa ja alkoi kuorsata, ehkä hieman teatraaliseen sävyyn....
No, huppujannu nosti päänsä pulpetista ja pyöritteli kuuppaansa asiantuntevasti.
H U L L U! sanoi huppupää, mutta ei laskenutkaan päätään pulpettiin. E M M Ä  N U K U, mä lepään, tuumasi jamppa asiantuntevasti.
N O H, jos rehtori nyt paukkais tuosta ovesta sisään, nii mikä luulisit, et olis ensioletus? Eikka vaan lepää, Eikalla on rapula vai Eikka ottaa tirsat työajalla?
Siinä vaiheessa huppujannua alkoi jo naurattaa, katse kirkastui ja hupun sisältä kuoriutui ihan iloinen heebo, ainakin siksi työpäiväksi.

N O H! Mitä tästä opimme. Emmää vaa tiedä. Ainakaan ei ollu siivooja hetkeen käyny. Eikalla oli vielä illallaki allerkiakohtaus, ku könys siellä pitkin plaattioita.
Kaikellaista....Eikka