Ei oo lapsukaisil taaskaa hyvä olla.
Yks murehtii, ku syrän o särkyny. Rakkauvesta.
Toine o onneto, ku ei tullu kokkeest kymmenepual.
Kolmannel o pää kipiä.
Ja neljännel sialu.
Siit neljännest Eikka o enite hualissaa.
Sil o joteski sialu rikki.
Iha vinksallaa.
Eikä Eikka tiä minkää.
Se leikkelee ihtiään.
Hakkaa pulpetin kantta sormillee.
Jos menis sormi rikki.
Eikä syrän.
Son juureton ja ahistunu.
Näit piänii o Eikka kohannu matkallaan usseita.
Joil syrän märkänee.
Olo on ku sateen piäksämäl lehmän paskal.
Ei o häävii, ei.
Eikan ei auta ku kannatel henkisest.
Pitää kärest ja aatel vaa et mää oon täsä, iha sua varte.
Mut minkäs teet, ku ovvaa yks Eikka.
Parempi seki ku ei minkää.
Eikka tuntee olons nii tyhjäks.
Onneks o lauvvantai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti