Matkailu avartaa

Son moroo!

Eikal on olt sellane viikko, et siin jääpi kyä heikompi jalkoihi.
Kyä Eikka ties, kui monipualine ammatti erikoispetakookikon homma o, mut ei ikin arvant kui paljo kerkee pystyvammase vajaas viikos sattumaan ja tapahtumaan.
Tuntehet jylläävätten lairasta laitaan ja nopia saapi olla, jot kaikkeen kerkiää.

Eikalha sattus se päävamma erellisel viikol, ni ihte on olt pikkasen hittaamman pualeine ja kömpelö koko viikon. Varmuuven vuaks siä valvonnas ni Eikka laittos vanha JOFA-kypärän päähäns.
Olo oli kon Raipe Helmisel, hampaat  pysyivätten sentäs suussa.

Joutusha Eikka kohtaamaan sen pallonpotkaasian myäs, oli se hiljaasta poikaa, kerranki.
Osaavatten karvakorvat myäskin anteheks pyytää, ja Eikka antaa.
Syrän son rakkaalla nulkillaki. Siä syväl jossai. Mut o. Siihe Eikka vissisti tahtoopi uskoa.

Sitte lährettihin retkelle, vallan onnikalla. Männes pit Eika muistuttaa notta jonoos mennähän eikä lähretä loikkimaan ajoteille ja sinne onnipussin alle ennen aikojaan. Voe yhrenkerran ja tähen sentäs!
Silti kerkesivät piltit ottaa varsaloikkaa tullessa ja mennessä, het kon Eikal silmä vältti.
Ykskii meinas käyrä ojas uimas.
Sitkii pit muistuttaa notta kerran kon takamuukses penkille lasket, ni siin pysyypi.
Muuten tulee mulkova silmä!

Retkikohteena ol täl kertaa tyäpaikka. kon yhteiskuntaopis tutustumma ammattiloihin.
Päiväkotihin paineltiin eskarloitten kans pellaamaan ja viihryttämmään niittä.

Siä päiväkoris sit tapahtus se ihme: Herramun isä, ku ol Eikka ylpiä pinkiponkierikoispetakookikko.
Ne riehuvaiset villivarsat asettuivat pellamaan niihen pikkasten kans ja olivatten nii mallikelpoosesti, notta raavaan miähen silmäkulmahan vierähti hiki.

Noh, sit se jännitys purkautu tiätty reisun päällensä: yks ui melkeen ojaas, toinen tyrkki kolmatta ja neljäs herjas viirettä.
Ennnenko ol Eikan päivä päättynt. ol plakkaris kolme jälki-istuntoo ja yks kotiutus.
Kyä retkeily avartaa miält ja maalimaa...
Simmottiis tee Eikka

Työtapaturmia

Eikka o sairaslomal. Ei oo yhtään ilonen siittä. Kon oli pakko jäärä.
Valvonnas sai pallon päähänsä ja mojovan aivotärähyksen.
Ei ois Eikka muuten ees lääkäriin lähtent, mut kon alko kesken tunnin unohrella sanojans, muuten nii sanavalmis ja supliiikki- ihminen, erikoispetakokian aatelia vallan.

Siin pääänsärys levätessään Eikka käi muistelee, jot millasii kaikensortin tapahtumii o tyäurallans joutunukkaa ja onk tullu ennenki tämmösii työtapaturmii.

Pallotapahtumii on olt usiampii aiemminki. Minkäs Eikka päälleen voi, ain tyännettävä sinne tutkimaan ihan ja liianki lähelle.

Pallosaldo o huima: aineskii kymmene täysosumaa ja muutama huti.

Pesäpallo o mojahtanu tuomaroinnis naamahan, siit ei lähteny kon taju hetkeks.
Koripallo o kajahtanu takaraivohon aineski kolmasti.
Lentopallo o läjähtänt ohtaan kahresti.
Potkupallo onny si ohimoon osunu kahresti, viime kerral rikkoutus rillitki. Ny heilahtivatten aivot.
Sählypallost o tullu reisihin ja takamuksiin mahtavat mustelmat kera reikäkuvioitten usiampaa otteeseen.

Sitte o tullu mailasta, millon mistäki aina lajihin liittyen. Onneks pesäpallomailal ei oo uhkailtu tosissaan kertaakaan. Viä.
Kevättä orotelles.

Myäs o saant tuomaroinnin timellykses Eikka osumia, millon nyrkist tai kenkäst. Harvemmin kummiskaa tahallaan.

Usiammat nuorison erustajat ovatten olleet aina vilpittömän pahoillaan tapahtuneista ja pyyrelleet anteeks vahinkua. Hakeneet apua ja taluttaneet osuman saaneen istumaan. Tuaneet kylymäpussia ja vettä.

Sitte onnniitäkkii nuarison erustajii ollunna Eikan työural, jotka o selvästikki nauttineet tilanteest, notta opettajaa sattus. Ovatten ottaneet kintut allehensa ja karanneet paikalta, huuelleet rumasti mennessään sille vahinkosta kärsineelle. Eivätten oo ees anteeks pyytäneet, itehän jäi Eikka etteen.

Että silleesti. Niistä se ompi erikoispetakookikko hualissaan. Niistä empatiaköyhist ja tunnekylmistä nuarist. Mimmossii aikuisii niist mahtaakaa tulla?
Tämmössii sairaslomalt soffanpohjalt. Toiskoha joulupukki kypärän?
Tee Eikka

Kolumpo Eikka

Eikal o riittänt täl viikol sevverta vipinää, et hiki o meinant tulla hipiää usiamma kerra.

Noh.
Ensteks oli tuanoi oppilaihe esittelyhetki siä yyhooärräs, viä Eika eläkepäivän, mut oli mentävä.
No silleesti män helpol, et koko yyhooärrän väki tuntee jo entuuestaan Eikan erikoiset.
Ei minkää yllätys, kon näkyvätten ja kuuluvatten ympär kouluu.
Ja usein.
Hauskint ol se kon Eikka yritti kertua et kon oppilas x sitä ja y tätä, ja se yyhooärrän väki vaa hihittellöö, et juujuu, kyä myö tiietään.
Sitte piti viä piirrellä hualilomakkeesee kaike maaiilman rinkuloi, ei meinant paperi reuna riittää siin hommas...et silleesti...niinko...onneks o kaikil pilteil hommat hoios, ei tarvihe ennä aasta aloitella näihe pilttie kera.

Sit Eikka juttel neurotsykolookin kans tunnivverra. Sai hyvää miält ja palautet. Ei ihteellee, vaa piltil.
Eikkaki välil tuntus tarviittevan sit sykolookii, ihtiäns varte. Silleesti nii.

Sit selviteltihin varkautta. Martti- Einari ja Ville- Veikko olivatten viäneet tyttölöilt purukumiloit ja muistilappusii. Viäneet ne sit kolmannen poijjaan pulpettihin, jotta tämä olis syylline. Silleesti.
Vallan Kolumpoks heittäyty Eikka. Pomppa vaa puuttus. Paska auto ja koira ojjo.
Kolumpo kyä tiäs. Ja Eikka.

Sit oli poikain välil kauhee tappelu. Nii er poikien ko ne rosmot. Kolumpo siihen...eiku Eikka asjaa selvittämmään.
Kuulusteloo kaik ja haastattelloo siin. Muut tiätty ootteloo, kon erikoispetakookist tulkii Kolumpo. Ei etene opetus ei.

No selviski sit notta se mukiloihtija olikii mukiloint väärä kaveri. Pit lyyvä Miika- Petterii, mut olkii lyänt Mika-Perttii. Herra isä ja viis varista päällensä. Ja Kolumpo.
Sit pyysivätten poijjaat anteeks toisiltaa, kerta se toinen mukiloitsi lyyvä täräytti tieteskii takas.
Ei tarvint ko Kolumpon, eiku Eikan siihen selevitysmiäheks.

Sit viä ol huanoo käytöst ja rumasanasuutta. Kolumpo, eiku Eikka siin sit polliisina kertuupi hyvän käytöksehen kukkasja ja kui pittäs olla sillee ihmisittäi toisillee, eikä rumasti räävitellen huuvella pahalla äänellä.

Ny istuupi Kolumpo, eiku Eikka sohval ja pyörittellöö silmiä. Onneks o pystyvammase torjantai
Kyä Kolumpo, eikus Eikka tiätää.

Dosetti Eikka

Molskis ja loiskis toverit ja koolleekat!

Ny on ollunna suhteellisen rauhallista oppilasrintamal. Eikka o kerent observoia ahkerast ryhmärämäänsä ja ihmetellä silmät villisti päässä pyärien heiä loputont virtaa ja elämänjanoo.

Ja kykyy ärsyytellä toisiaan.

Minkä ehtii silmät luada, ennesku:
 - yks o kiskonu tukkaa päästään ja heitelly karvat kaverin pulpetille
- toine o röyhtien hönkiny toisen päälle löyhkäävii suupiarui
- kolmas o sit pierrä rujauttanna iha oikeesti
- neljäs o kaivant nenää ja pyyhkiny räät kaverin paitaan
- viies on sit pyyhkiny sillä räkäkaveril plaattiaa
- kuues o väittänt et seittemäs lunttaa
- seittemäs väittää toisiapäi
- kaheksas o hiljaa ku ei kestä sit mekkalaa
- yheksäs jäi kotio, ku ei kestä tulla kouluun
- kymmenes huutaa kurkkutorvi suaran et olokee hiljoo!

Ja Eikka seuraa aikansa tilannet. Ottaa pinkiponkiäänet käyttöhön ja vaivuttaa piltit hiljaisuurehen retriittihin, eres hetkeks.

Kaikil ei iha ees pinkiponkiäänet riitä rauhotukseks. Tarvitaan apoteekkarin kemikaaleja lisäavuks.
Yhelkii piltil o iha elämä ja kualema kysymys, et muistaapi popsia pillerinsä.
Vaan ei muista.
Eikka sit hyväsyrämisen ihmisen taval lupas, et hää voipi unohruksen sattues sit antaa sen päivän pelastavan pillerin piltille.
Viikkotolkulla o piltti ku sähköjänes. Hönkii ja pieree ja pyörii ja hyörii.
Eikka sitä ihmettelee valla kauhiast. Iteksee.
Onneks piltin hualtaja soittaapi ja kyselee et kuis mänöö.
No Eikka siihe riplomaattisesti et ei ny ni kauhian rauhallisest.
Huoltajainehmo siihen, et piltti o tuahtunu. Palvelu ei,pelaa.
Eikka ei anna aamuisin päivän pelastavaa pilleriä.
Son Eikan syy et hää riahuu eikä opi.
Dosetti Eikka ei toimi.
Voi yhren kerran ja terse
tee Eikka