Vierivä kivi ei sammaloidu, mutta voi karahtaa kipeästi nilkoille. Pitkässä juoksussa on tullu useamman kerran mietittyä lapsia, pesuvesiä ja sen sellasia...
Nooh...töisähän täälä vaan ollaan ja päivä kerrallansa, sano.
Armon vuonna 1994 tapahtui jotain historiallista: oppilaitokset saivat itse tehdä koulukohtaiset opetussuunnitelmat. Voi hyvänen aika sentään sitä kohinaa, konsultteja ja fläppitaulujen rahinaa, puhumattakaan tuohuksilla poltetusta liikuntasalin lattiasta.
Jos tuosta ajasta jotain muistaa, ni sen lattiapalon ihan varmasti, OPS-työstä en oo ihan nii varma...
Tuli siinä opetettua kymmenisen vuotta, oppilaat oppi ja töitäkin tehtiin, ihan niinko ennenki.
2004 tuli taas uudet kohinat korviin, uusi opetussuunnitelma. Roskiin lentivät vanhat tuohusajan muistot, nyt tuli ohjaus ylhäältä. Pilkkua myöden oli luettava uutta raamattua, pienellä präntillä ja paksukin tuo oli kuin mikä. Loppuviimein oli liimattu täyteen keltaisia lappusia, kun mistään ei meinannut oikiaa kohtaakaan löytää. Siellä oli määritelty liikunnassakin vasemman pikkuvarpaan asento..sitä hyvää osaamista varten.
Tuli siinä taas opetettua kymmenen vuotta ja taas tehtiin töitä, ihan niinko ennenki.
Vuonna 2014 tuli taas uutta putkeen...juu-u...sitä samaahan tuo taas on, uudella kuorrutuksella.
Nyt oppilaat saavat itsenäisesti työstää tietojaan tietotekniikkaa käyttäen, vertaisarvioiden ja ryhmäohjauksen tuella ja...ja...ja...
Tämä kone alkaa käydä joko hitaalla tai sitten tässä on taas semmonen bon voyage- tunne, siis että mä oon kokenu tän joskus aikaisemminkin.
Ja sitten me taas tehdään töitä. Ihan niinko ennenki.
2024 onki sitte taas toinen juttu...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista